Sätkyn saitti

tiistai, kesäkuu 06, 2006

Aurinkoinen aamupäivä Kirjurissa


Ihanaa, kesä on vihdoin saapunut! Me oltiin Venlan kanssa aamulla Kirjurinluodossa päivää paistattelemassa. Mukana olivat myös Inka ja Vensku-poika. Venla nukkui aamulla aika myöhään ja Kirjuriin asti ehdimme vasta puoli yhdentoista aikoihin. Ensin lapsoset leikkivät Pelle Hermannin puiston vempeleissä. Lämpötila oli jo aamusta reippaasti yli kahdenkymmenen asteen ja aurinko paistoi täydeltä terältä. Venlalla oli päällään caprit ja t-paita ja äiteetä huolestutti kovasti mahdollinen ihon käristyminen. Vainoharhaisena lisäilinkin aurinkorasvaa minuutin välein, lisävaatetusta ei siinä kuumuudessa voinut harkitakaan. Nestetankkaustakin harrastettiin tiuhaan tahtiin.

Puistosta suuntasimme Kokemäenjoen rantaan, johon oli juuri ajettu uutta hiekkaa. Hieno hiekka oli rannassa sekoittunut veden kanssa ihanaksi liejuksi, jota lapset tietenkin rakastivat! Ja se vesi vasta ihanaa olikin! Äitien mielestä aivan liian kylmää polskutteluun, tenavien mielestä juuri sopivaa=) Ensin kastui housut, sitten vaippa ja lopulta lapset olivatkin pyllyä myöden pulikoimassa. Veden kanssa läträäminen piti kuitenkin lopettaa kun hiekkaa levittävä traktori tuli takaisin. Tänään tuli ainakin todistettua ettei Venla kärsi "vesikauhusta"! Huomenna voidaankin testata uutta lastenallasta ja polskutella vähän kauemmin. Kyllä kesä on sitten ihanaa aikaa!!!

Venlasta on muuten kehkeytynyt viime aikoina varsinainen äidin tyttö. Jos äiti kehtaa yrittää esim. ruuanlaittoa silloin kun neiti on hereillä, niin metakkahan siitä syntyy. Venla huutaa ja kitisee jalassa roikkuen, on koko ajan pyllyn takana vahdissa, penkoo keittiön kaappeja, kaataa syöttötuolin tai yrittää kiivetä keittiöjakkaralle. Kotiäidillä pitäisi olla sata kättä ja jalkaa, jotta kotityöt onnistuisivat pikku ihmisten hereilläoloaikana. Mainittakoon vielä se, että isi saa kyllä rauhassa lukea lehteä, tehdä ruokaa tai muuten vaan puuhastella... Mihin se tasa-arvo jäi!!

Neiti taitaa nykyään myös kiipeilyn jalon taidon ja sohvalle kipuaminen onnistuu ongelmitta. Usein neiti käy itse laittamassa DVD-soittimen päälle ja nousee sohvalle istumaan kaukosäädin kädessä. Sillä tyttö osoittelee laitetta ja hihkuu "tää-tää!". Äidiltä ja isiltä alkaa tämä tää-tää, eli Ti-Ti nalle, tulla jo korvistakin ja äiti huomaa usein kesken ruuanlaiton tms. hyräilevänsä jotain Ti-Ti-laulua: "Ti-Ti nalle se innoissaan nyt lähtee retkelle. Kuka tahtois mukaan tulla Ti-Tin vierelle... " Pitäisköhän harkita töllötyskieltoa tai ostaa uusi DVD-levy...